Artikkelit

Sakko saattaa pian rapsahtaa autoilijalle entistä helpommin

Suomen liikenteen sakkojärjestelmä on ikuinen kiistanaihe.

Kesäliikenteen alkaessa valtio kiittää. Kun kansa ajaa, se käyttää polttoainetta, ja polttoainevero kilahtaa valtion kirstuun. Lisäksi kirstuun kilahtaa enenevissä määrin tuloja siitä, kun poliisi sakottaa liikenteen hurjastelijoita. Tämän jälkimmäisen tulonlähteen valtio on valjastanut hiljattain entistä tehokkaammin. Esimerkiksi Kehä ykkösen varrelle on tullut hurja määrä nopeusvalvontakameroita eli niin sanottuja peltipoliiseja. Maaliskuussa kamerat räpsyivät Kehä ykkösellä jopa tuhat kertaa vuorokaudessa. Kyseessä oli kaikkien aikojen ennätys ylinopeuksissa – tai ainakin ennätys ylinopeuksissa, joista autoilijat jäivät kiinni.

Sakkojen määrää aiotaan nostaa

Lue lisää ”Sakko saattaa pian rapsahtaa autoilijalle entistä helpommin”

Kesäreissut alkavat, onhan autosi huollettu asianmukaisesti?

Auto tykkää, kun sillä ajetaan, mutta jotta se pystyisi parhaisiin mahdollisiin suorituksiin mahdollisimman kauan, sitä kannattaa huoltaa säännöllisesti ja valmistajan ohjeistamalla tavalla.

Auton huollon voi periaatteessa jakaa huoltoliikkeissä tehtäviin huoltoihin sekä niihin huoltotoimenpiteisiin, joita jokainen voi tehdä itse. Listasimme keskeiset pointit molemmista.

Huoltoliikkeiden huolto

Monilla on huonoja kokemuksia auton huollosta: kallista, osaamatonta, huonoa asiakaspalvelua ynnä muuta ikävää.

Esimerkiksi Tekniikan Maailma -lehti on tehnyt kattavia seurantatutkimuksia erilaisista autojenhuoltopisteistä. Lopputulos on ollut, että edelleen auton merkkihuolto on kalleinta, mutta parasta ja luotettavinta. Lue lisää ”Kesäreissut alkavat, onhan autosi huollettu asianmukaisesti?”

Oletko lastuttamassa autoasi – lue tämä, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä

Moni on kuullut auton lastutuksesta. Mutta onko siitä todellisuudessa paljon hyötyä, miten se onnistuu ja onko siinä mahdollisesti joitain riskejä?

Katsastushinnat.fi kysyi Autoliitto ry:n koulutuspäällikkö Teppo Vesalaiselta keskeiset kysymykset lastutuksesta.

Mitä lastutuksessa tapahtuu konkreettisesti?

”Lastutus terminä tarkoittaa auton moottorinohjausyksikön uudelleenohjelmointia.”

Miten lastuttaminen tapahtuu?

Lue lisää ”Oletko lastuttamassa autoasi – lue tämä, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä”

Vaihdoitko juuri kesärenkaat alle? – muista nämä asiat rengaspaineista

KesärengasSuomen lain mukaan nastarenkaita saa käyttää pääsiäismaanantain jälkeen enää yhden viikon. Tiistaina 5.4. nasta ei siis enää saisi rapista asfaltin pinnalla.

Toki jos olet vielä suuntaamassa keväthangille Lappiin, älä huoli: Lakipykälässä olevan säävarauksen takia poliisi ei sakota, mikäli keli on soveliaampi nastoille kuin kesärenkaille.

Renkaat ovat auton tärkein yksittäinen turvallisuusvaruste, mutta renkaiden huolto laiminlyödään usein tavalla, joka olisi helppo korjata: rengaspaineet ovat mitä sattuu.  Jos katsastus on tulossa, kannattaa muistaa että rengaspaineet tarkastetaan katsastuksen yhteydessä.

Katsastushinnat.fi kokosi yleisimpiä sudenkuoppia rengaspaineiden suhteen. Lue lisää ”Vaihdoitko juuri kesärenkaat alle? – muista nämä asiat rengaspaineista”

Katsastuksen korvaaminen huoltojen valvonnalla olisi takapakkia

Mitä se tarkoittaisi, jos katsastustodistuksen sijaan poliisille voisi tien päällä esittää valtuutetun huoltoliikkeen huoltohistorian?

Uuden merkkihuolletun auton omistajalle Trafin ehdottama muutos ei tarkoittaisi käytännössä muuta kuin sitä, että katsastuskonttorilla ei tarvitsisi enää käydä lainkaan. Nykyisinhän uusi auto katsastetaan ensimmäisen kerran kolmen vuoden ikäisenä ja toisen kerran viiden vuoden ikäisenä, jonka jälkeen vuosittain.

Lue lisää ”Katsastuksen korvaaminen huoltojen valvonnalla olisi takapakkia”

Uusi katsastusasema Oulussa

Autoilijoiden vahtoehdot hoitaa katsastus Oulussa lisääntyivät 9.3.2015, kun HelppoKatsastus Oulu avasi ovensa. Katsastusasema sijaitsee Delta-Auton tiloissa osoitteessa Pauketie 4, 90410 Oulu. HelppoKatsastus Oulu on avoinna ma-to 8-17 ja pe 8-16. Edullisimmin saat katsastuksen varaamalla ajan etukäteen netissä ns. ”Hulinatuntien” aikaan.

HelppoKatsastus on kotimainen, nopeasti kasvava katsastusasemien ketju. Toimipaikkoja ketjulla on tällä hetkellä Oulun lisäksi Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Lahdessa, Nauvossa, Porissa, Salossa, Tampereella sekä Turussa.

Trafi julkaisi laatuarvosanat katsastusasemille

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi julkaisi kesäkuun 27. päivä laatuarvosanat suomalaisille katsastustoimipaikoille. Laatuarvosanan toivotaan tarjoavan autoilijalle lisää tietoa katsastusaseman valintaperusteeksi hinnan ohella.

Arvosana lasketaan kullakin asemalla katsastettujen ajoneuvojen ikäjakauman sekä katsastuksessa havaittujen vikojen määrän ja hylkäysprosenttien perusteella vuoden 2013 tilastojen perusteella.

Arvosanojen asteikko on nollasta (huonoin) kymmeneen (paras). Nyt julkaistun tilaston arvosanojen keskiarvo on 5,2. Täyden kympin asemia oli viisi, jotka kaikki sijaitsivat pääkaupunkiseudulla:

Tilasto on ladattavissa pdf-muodossa Trafin sivuilta.

Katsastusasemien hylkäysprosentit

Katsastusta valvova viranomainen Trafi tilastoi katsastusasemien hylkäysprosentit ja asemilla katsastettujen ajoneuvojen keski-iät. Lukuja vertaillessa kannattaa huomata, että niissä ovat mukana kaikki ajoneuvoluokat. Eri katsastusasemilla käyvien ajoneuvojen keski-ikä vaihtelee jonkin verran, mikä voi luonnollisesti vaikuttaa hylkäysprosenttiin.

Katsastushinnat.fi-sivustolta löytyy katsastusasemien hylkäysprosentit ja keski-iät vuosilta 2010-2012. Jos asema on uusi tai jos se on vaihtanut omistajaa, ei tilastotietoja ole.

Vuonna 2013 Suomessa katsastettiin yhteensä 2,2 miljoonaa henkilöautoa. Kaikista autoista hylättiin ensimmäisellä kerralla 25,7 %. Uusista ensimmäistä kertaa katsastettavista autoista hylättiin 3,5 % (vuonna 2012 4,1 %). Myös 11-vuotiaissa autoissa hylkäysprosentti on laskenut, mutta sitä vanhemmissa hylättyjen osuus on kasvanut. Viime vuonna 12-vuotiaista autoista määräaikaiskatsastuksen reputti 31,2 % (vuonna 2012 30,1 %).

Yleisimmät syyt hylkäämiseen ovat etuakseliston viat ja jarruongelmat, joista vakavimmat johtavat jopa ajokieltoon. Korjauskehotuksia jaetaan eniten valovioista.

Uusi lajittelujärjestys

Otimme Katsastushinnat.fi:n ”kaupunkisivuilla” (esimerkki: Turku) käyttöön uuden lajittelujärjestyksen, jossa katsastusasemat järjestetään oletuksena palveluiden hintakorin, asiakasarviointien, aukioloaikojen, hinnaston kattavuuden ja hintatietojen tuoreuden mukaan. Järjestyksen tarkoituksena on pyrkiä näyttämään ylimpänä ne katsastustoimipaikat, jotka todennäköisimmin tarjoavat edullisen ja miellyttävän katsastuskokemuksen. Halutessasi asemat voi järjestää myös vanhaan tapaan määräaikaiskatsastuksen hinnan mukaan, arvosanan mukaan tai aakkosjärjestykseen.

Tarkennettu haku antaa entiseen tapaan mahdollisuuden valita tarvittavat palvelut ja säätää hakusädettä sopivaksi. Hakutuloksissa asemat näytetään yhteishinnan mukaisessa järjestyksessä.

HelppoKatsastus laajenee

Helmikuun 24. julkaistun lehdistötiedotteen mukaan HelppoKatsastus-ketju aikoo laajentua uusille paikkakunnille ja kaksinkertaistaa liiketoimintansa vuoden 2015 loppuun mennessä. Yrityksen hallitukseen liittyvät Jari Onniselkä ja Pasi Papunen, joilla on kokemusta muun muassa Terveystalo Oyj:n johdosta. Tällä hetkellä ketjulla on yhteensä seitsemän asemaa Helsingissä, Espoossa, Turussa, Lahdessa sekä Nauvossa.

Asiasta kertoi mm. Talouselämä.